Jukka Leppilampi - Käy yrttitarhasta polku (virsi 77)

Synkän virren voima

Tuhkakeskiviikosta alkanut paastonaika, on paitsi laskeutumista kohti hiljentymistä ja pääsiäisen odotusta, myös varsinainen hengellisten syvänteiden kaikuluotaus. Kirkoissa iloiset ja duurivoittoiset sävelmät vähenevät viikko viikolta. Hiljaiselle viikolle tultaessa ollaan jo varsin tummanpuhuvissa lauluissa. Kiirastorstaina kirkon urut vaikenevat ja pitkäperjantaina ei soi enää edes kirkonkellot.

Tien kaikkein raskaimman Jeesus
on käynyt armossaan,
kun meidän kurjain tähden
hän kulki kuolemaan.

Kiirastorstaina kirkon alttari riisutaan. Se tarkoittaa, että ehtoollisvälineet, kynttilät, liinat ja muut otetaan pois. Tilalle tulee musta liina, krusifiksi ja viisi punaista ruusua kuvaamaan Jeesuksen viittä naulojen ja keihään tekemää haavaa. Ainakin Mänttä-Vilppulassa on tapana laulaa alttarin riisumisen jälkeen virsi 77 - Käy yrttitarhasta polku. Sävel on raskat, murheellinen. Sanat ovat linjassa melodian kanssa. Sielun köli raapii pohjaa.

Linkin takaa avautuva Jukka Leppilammen tulkinta on vieläpä erityisen painava. Laulu pelkistyy jo liki puheeksi ja jousimusiikki tuo dramaattisuutta. Joku, voisi jo kysyä, että onko tällainen räytyminen enää mistään kotoisin.

Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

Olisiko kiirastorstai ja pitkäperjantai samanlaisia, jos virsien sävyä ja tempoa kohotettaisiin? Epäilen, että ei. Sillä pääsiäinen on kaksinapainen juhla. Suuri ilo tarvitsee rinnalleen suuren surun. Lisäksi pääsiäisen ainutlaatuisuus on sen pitkäkestoisuudessa. Pääsiäistä kohti livutaan ja lopulta kokonainen viikko on omistettu juhlalle. Toimiakseen se vaatii, että juhla ei junnaa, vaan etenee. Ensin kohti tummia sävyjä, aina mustaan asti, ja siitä kääntäen kohti kirkkaan valkoista.

On totta, että kaikille ei sovi pitkäperjantain virret. Silloin ne voi jättää luvan kanssa pois. Jotkut ovat "pääsiäisen ihmisiä", tai joillakin oma elämä tarjoaa jo riittämiin mollivoittoisuutta, jolloin virsi ei uppoa tai toimii liiankin hyvin. Mutta jostain takuulla kertoo se, että kiirastorstai on Suomessa kolmanneksi suosituin kirkkopyhä. Taakse jäävät pääsiäisajan helatorstai, helluntai ja jopa itse pääsiäinen. Me lienemme melankolinen kansa.

Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Mark. 15:34

Kaverini jakoi Leppilammen version virrestä somessaan, muistuttaen etenkin kansainvälisiä ystäviään, ettei usko ole ainoastaan iloinen asia. Saatesanat olivat täyttä totta, kunhan muistaa, että tässä ilon vastakohta ei ole (henkilökohtainen) suru. Koska uskon tuoma ilo ensisijassa tai ainakin välillisesti on yhteistä iloa, myös pääsiäistä edeltävä tunne on kollektiivisuudesta käsin avautuvaa. Emme me itke ja murehdi omakohtaisesti. Pää painuu ja murhevirsi puhuu, koska se on tapamme käsitellä pääsiäisen sanomaa.

Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä. Mark. 15:37

Luterilaisuus on sanan kirkko. Reformaation yhteydessä luovuttiin paljosta kokemuksellisuudesta ja elämyksellisyydestä. Sille oli siinä historian vaiheessa syynsä, mutta on johtanut siihen, että edelleen niihin suhtaudutaan jossain määrin varoen meidän kirkossamme. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ja paljon entistä on löydetty takaisinkin. Mielestäni pääsiäisen läpieläminen, pitkälti laulujen kautta, on osa sitä kirkollista sydänääntä, jossa ihmisen tunnetason kaipuu kokea uskoaan ja siten kokea kuuluvuutta, saa vastakaikua.

Nyt, köyhä syntinen, riennä
luo Herran Jeesuksen!
Saat rauhan, lohdutuksen
haavoissa Kristuksen.