Roisi Roni - Veri vetää itään

Notkeutta ja sietokykyä

Roisi Ronin musiikkivideo biisiin Veri vetää itään ei poikkea räp-tyylilajin kuvastosta millään tavalla. Pelkkää kuvaa katsoen ei pystyisi tekemään eroa gospelin ja muun räpin välillä. Taustalla soivan biitin tunnelma on kaukana ylistysmusiikin lempeydestä tai kitaralla säestettyjen nuorten veisujen kodikkuudesta. Sanoituksissa ei väistetä Jeesusta, mutta rinnalla kulkee kieli sekä sanasto, joka jäljittyy ennemmin ostareille ja lähiöihin kuin virsikirjaan tai katekismukseen.

"Kamppi ei napannu joten mä lähin itään Ei Jeesus syntyny Jenkkeihi vaan Lähi-Itään." Ville-Savage

Kirkkoa on usein moitittu kankeudesta - ja aivan aiheesta. Virallinen kirkko on hidas muuttumaan, ja se on tavallaan jopa sen vahvuus. Kirkko edustaa pysyvyyttä ja ajattomuutta muuttuvassa ja relativistisessa maailmassa. Se muuttuu aikain saatossa, mutta sykli on sukupolvinen. Muutos tapahtuu kehitystä ja maailmaa reflektoiden. Paradigmat murtuvat vasta kun uusi tapa ajatella ja toimia on koeteltu kestäväksi.

Virallisen kirkon sisällä elää kuitenkin omassa ajassaan ja omassa yhteisössään hahmottuva kristillisyys. Se on notkeaa ja muuntautumiskykyistä. Se omaksuu ja kokeilee uutta rohkeasti. Spiritualiteetti kietoutuu ajan ilmiöihin, alakulttuureihin, paikallisiin tapoihin. Usko kontekstualisoituu.

Yllä olevan on tarkoitus johdatella siihen, että lähiöissä ja gettoissa syntyvä kristillinen liikehdintä on samalla viivalla luostarilaitoksen, virsiseurojen tai hallelujaa laulavien ylistysryhmien kanssa. Se ei ole vähäpätöistä puuhailua, vaan Hengen paloa parhaimmillaan!

"En tiiä minne nää tuulet vie tätä miestä mut mä Tunnen sen etten mä yksin täl tiellä kulje mut mä Unohan välil et mist täs on oikeest kyse Nostetaan toinen toistamme Herran kanssa me tehään tää yhes." -Jodahe-

Musiikilla on tärkeä osa hengellisyyden sanoittamisessa, sillä suurella osalla herätysliikkeistä, kirkkokunnista ja isoista jumalanpalvelusyhteisöistä on omat laulukirjat ja lauluperinteet. Tänä vuonna 50-vuotta täyttävä seurakuntien punainen veisukirja on omanlaisensa todistus siitä, että nuorisokulttuurin hengellisyys kaipasi jo vuosikymmeniä sitten omaa musiikkiaan.

Musiikki asettuu usein virallisen ja vakaan kirkon, sekä uudistavan ja kokeilevan seurakunnan välimaastoon. Uudet musiikilliset virtaukset notkistavat virallista instituutiota, ja kytkeytyminen kirkon sanomaan pitää uudistumisen kirkon hengen mukaisena. Musiikki on myös siedätyshoitoa sille, että sama Jeesus, sama evankeliumi saa meidät soimaan eri tavoin. musiikki muistuttaa, että itselle läheisin ja luontevin tapa laulaa Jumalan suuntaan ei ole ainoa, eikä sovi kaikille.

Roni Samuel Maata Näkyvissä -festareilla 2019

Loppuun vielä sitaatti Paavalilta, Korinttilaiskirjeestä. Näissä Paven sanoissa kuulen, että uudet metodit löivät kättä iankaikkisen evankeliumin kanssa jo antiikkisina aikoina. Ei siis uutta auringon alla.

"Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia. /  Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.  /  Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.  /  Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia.  /  Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen." -1. Kor. 9: 19-23